Sahanrannan historiikki

Rakennuksemme täyttää tänä vuonna 2023 huikeat 100 vuotta!

Tervetuloa ›

Ravintola-majatalomme sijaitsee historiallisella Kuhmoisten sahan alueella

Tule tutustumaan upeaan miljööseen.

Noin vuonna 1880 perustettu Kuhmoisten saha on ainutlaatuinen. Euroopan mittapuussakin se on merkityksellinen ja kulttuurihistoriallisesti arvokas, alkuperäisenä säilynyt höyrysaha. Alunperin Kuhmoisten saha kantoi nimeä Korppilan Saha, mutta nimi muuttui vuosisadan vaihteessa omistajanvaihdoksen myötä.

Sahan patruunana oli Emil Peltonen. Hän hankki esimerkiksi edelleen risteily- ja tilausliikenteessä Jyväskylästä seilaavan s/s höyrylaiva Suomen. Höyrylaivan kuva on nähtävillä ravintolassamme.

Saha toimi aina vuoteen 1985. Se työllisti parhaimmillaan 150 henkilöä, loppuvuosinaan noin 50 henkilöä. Saha oli merkittävä työllistäjä alueella, ja Kuhmoisten kylällä oli sahatyöntekijöille asuntola.

Sahan toiminnan aikana majatalomme pohjakerroksessa sijaitsi autotalli. Ensimmäisessä kerroksessa oli yksi asunto ja traktorit, toisessa kerroksessa kaksi asuntoa. Rakennus muutettiin majatalokäyttöön vuonna 2000, alakertaan rakennettiin saunaosasto. Nykyisen majatalo-ravintolan vastarannalla voi ihailla sahan vanhaa tiilipiippua ja ajan kauniisti patinoimia hakesiiloja.

Ravintolassa kiehtovia yksityiskohtia

Ravintolamme puolella on nähtävissä sahan pajan aikaisia esineitä, kuten ahjo, hylly sekä katossa edelleen kiinni olevat remmit, joita vaihdeltiin tarpeen mukaan oikeaan laitteeseen, kuten sorviin tai pylväsporakoneeseen. Vanha varoituskyltti ja vakuutusdokumenttikin löytyvät ravintolan seinältä.

Vanhaa, vuonna 2023 sata vuotta täyttävää rakennusta on vaalittu myös muilta osin. Esimerkiksi vanhat ikkunat on kunnostettu, ja vanhat tiiliseinät ovat alkuperäisessä asussaan.

Tänä päivänä Sahanranta kutsuu majoittumaan ja syömään

Majatalomme on avoinna ympäri vuoden, lue lisää majoituksestaRavintola palvelee puolestaan keväästä syksyyn. Saatavilla on á la carte -annoksia, pizzaa, buffetlounasta ja terassikeittiön herkkuja. Myös erilaiset tilaisuudet järjestyvät meillä, ja aika ajoin viihdettä tarjoavat live-esiintyjät.

Tervetuloa nautiskelemaan idylliseen ympäristöön!

Yhteystietomme ›

Pikayhteydenotto

Jätä yhteystietosi, soitamme sinulle ensi tilassa!

Soita Ota yhteyttä